Morjensta vaan! Portugalin kaakkoisosssa sijaitseva Monte Gordo on tampattu. Tamppaus sujui suunnitellusti eli koneistoa päästiin kuormittamaan hiukan kovemmilla vauhdeilla. Leirin huipensi 40 km testi, joka meni aikaan 3.02,29, mikä on noin neljä minuuttia kovempaa kuin vuosi sitten, jeah! Ei tässä tosin pääse vielä sen suuremmin leijumaan. Työtä on vielä paljon jäljellä, mutta toisaalta onneksi on aikaakin.

Suomeen palasin maaliskuun alussa. Kilpakävelyn lisäksi ohjelmaan kuului paljon hiihtoa, kun kerran keliä vielä siihen riitti. Nokialla on upeat ja isot latuverkostot. Niin isot, että pääsi hiihtämään Siperiaan asti (Tarkennettakoon, että suksin ihan Suomen kamaralla, vaikka nimi saattaa ensi alkuun tuoda mieleen jonkun toisen paikan naapurimaasta. Karu sen harjoituspaikan tulee olla – jos ei muuten niin ainakin nimeltään. Sopii nimittäin oikein hyvin näinkin karulle miehelle.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen junamatkalla Helsinkiin, mutta se keskeytyi moneen kertaan erinäisten säätämisten takia. Matkanteko alkoi tökkiä melkein ensimetreiltä asti, kun matkustajille tiedotettiin, että Tampereelta Helsinkiin oleva pendo oli peruttu. Onneksi matka jatkui IC:llä, mutta se tarkoitti sitä, että myöhästyisin punasolumassamittauksista. Mittaukset on tehty aina ennen vuoristoleiriä, jotta leiriltä paluun jälkeen voidaan verrata vuoristoharjoittelun aiheuttamia hematologisia muutoksia. Kun olin ilmoittanut testauspaikkaan myöhästyväni, sain kännykkään viestin, jossa sanottiin Helsinki-Lontoo-lennon peruuntuneen, great! Mieleen palautui heti tammikuun leirillelähdön häsmäkkä, joka aiheutui lentokoneen myöhästymisestä. Aloin soittamaan heti matkatoimistoon ja selvittämään jatkolentoja. Sieltä selvisi, että kaikki operoivan yhtiön lennot olivat täynnä siltä päivältä ja että tilaa löytyi vain seuraavan päivän lennoille. Tammikuun lentokeikka opetti sen, että matkustajan oikeudet ovat verrattain paremmat silloin, kun lento on peruttu (vs. lennon myöhästyminen). Tiesin siis vaatia, että meille järkätään lento jonkun muun yhtiön kautta, vaikka tähän operoiva yhtiö ei mielellään rupea. Helsinki-Vantaalle saavuttaessa selvisi onneksi melko pienellä vaivalla, että saamme lennot järjestymään toisen yhtiön kautta.

Nyt tarinointi jatkuu siis Etelä-Afrikan Dullstroomista, jonne päädyimme alkuvaikeuksista huolimatta ihan aikataulussa. Lennolla kävi vielä hyvä mäihä. Sain kokonaisen penkkirivin itselleni ja pystyin nukkumaan lähes koko lennon ajan – harvinaista herkkua! Sopeutuminen korkeaan ilmanalaan on sujunut tästä johtuen hiukan nopeammin kuin normaalisti. Hyvä näin, sillä kun piiskurini saapuu tänne loppuviikosta, alkaa mieletön mättö, johon syytä olla valmis, tai niin hän ainakin pelotteli :)

Palaan astialle uudestaan leirin aikana, jos voimia on vielä jäljellä :)